Keskustelujen kuuma aihe viime aikoina on ollut lentoliikenne Joensuuhun ja tulevaisuuden kulkuyhteydet yleensäkin.
Itä-Suomen saavutettavuuden, infrastruktuurin kunnon ja toimivuuden merkitys korostuu pitkien etäisyyksien alueella, jossa markkinat ovat muihin alueisiin verrattuna kaukana. Lisäksi kohonneet logistiikkakustannukset osaltaan ovat haastamassa alueemme yritysten kilpailukykyä. Jotta alueemme elinkeinoelämä voi menestyä jatkossakin, meidän täytyy ehdottomasti pitää huoli sekä lentoyhteyksien että muiden liikenneyhteyksien toimivuudesta.
Tämän lisäksi sujuvien yhteyksien olemassaolo kaikille meille itäsuomalaisille on erinomaisen tärkeä hyvinvoinnin osa, jopa vetovoimatekijä alueella asuvien tai tänne muuttoa harkitsevien kannalta.
Koronaa edeltävän ajan yhteydet olivat toimivat ja Joensuusta pääsi hyvin Helsinki-Vantaalle ja siitä edelleen maailmalle. Matkustajia oli paljon ja matkustajamäärät olivat kasvavia. Näitä toimivia yhteyksiä tarvitaan kuumeisesti takaisin.
Nykyiset yhteydet ovat kestämättömän huonot. Lentoyhteydet pelkästään Kuopion kautta ei ole ratkaisu Pohjois-Karjalan lentoyhteyksien ongelmaan.
Raideliikenne on toinen tärkeä kehittämisen kohde meille Pohjois-Karjalassa. Junayhteydet Joensuusta pohjoiseen ovat nousseet keskiöön elinkeinoelämän tavaraliikenteen varmistamiseksi. Saimaan kanavan sulkeutuminen ja Etelä-Suomen rataverkon ruuhkautuminen ovat aiheuttaneet paljon pulmia ja kustannuksia vientiyrityksille. Radan sähköistäminen ja parantaminen Joensuusta Kontiomäelle on oltava kärkihankkeiden joukossa ja pian. Samalla saisimme avattua henkilöliikenteen myös pohjoisen suuntaan, mikä osaltaan vilkastuttaisi Pielisen-Karjalan aluetta ja kulkuyhteydet pohjoiseen paranisivat oleellisesti.
Tärkeä hanke on myös Itärata -hanke, jossa uudistetaan raideyhteyttä Joensuusta etelään ja lisätään tämän radan kapasiteettia. Näin myös matkustusaika eteläiseen Suomeen lyhenisi.
Raideliikenteessä yksi kehittämisen kohde tulisi olla paikallisliikenteen kehittäminen. Vanhojen ”lättähattu” -tyyppisten kiskobussien liikennöinti hiljaisemmilla rataosuuksilla, esim. Joensuu – Lieksa – Nurmes välille olisi ihmisten liikkumisen kannalta hyvä ja kannatettava ajatus.
(Mielipidekirjoitus: Sanomalehti Karjalainen 24.7.2022)
Timo Väänänen
Yrittäjä
Lieksan Kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Maakunnan Kehittäjä 2021
Kansanedustajaehdokas (Kesk.)
Timo Facebookissa